Korpimäen Ratsutila on vuonna 2012 alkukesällä avattu moderni täysihoitotalli lähellä Paimion keskustaa. Panostamme hevosten ja ihmisten hyvinvointiin sekä miellyttävään harrastamiseen ympäri vuoden. Haluamme tarjota ihanan arjen Sinulle ja hevosellesi.

Korpimäen Ratsutila

19.3.2019

Tiina Karkkolaisen klinikka


Tiina Karkkolaisen kouluratsastusklinikka

KOULUTUSSKAALA - kohti korkeampia luokkia

Klikkaa mainos auki tästä

Kategoria: Yleinen
Kirjoittaja: Riina

FEI 4* koulutuomari Tiina Karkkolainen tulee kertomaan demo -ratsukoiden avulla miten kouluhevosen urapolku rakennetaan oikein koulutusskaalan mukaisesti. Päivän aikana nähdään hevosia 4-vuotiaasta aina Inter-tasolle asti. Mukana on myös Suomenhevosten koulumestari 2018 Silvolan Hemminki.

Yleisöllä on mahdollista esittää kysymyksiä ja toiveita klinikan aikana tai jo etukäteen. Tarkoituksena on käydä läpi hevosen oikeaoppisen liikkumisen ja kokoamisasteen lisäksi myös kullekin tasolle kuuluvia tehtäviä ja pohtia miten niistä voi saada mahdollisimman hyvän arvosanan.

Klinikan hinta on 20 €. Maksetaan paikan päällä käteisellä.

Paikalla klo 10.00 alkaen puffetti, josta saa kahvia ja pientä syötävää. Tauolla on lisäksi tarjolla keittolounasta (10€). Vain käteismaksu.

Ilmoittautumiset sähköpostilla paimionratsastajat@gmail.com ja mainitse ilmoittautuessasi myös varataanko sinulle lounaskeitto. Myös kysymykset ja toiveet klinikan vetäjälle voi lähettää samaan sähköpostiin.